Internet Vanin omistajan apuna
Ennen muinoin sitä oli ihan paperijulkaisujen varassa kun
piti etsiä tietoa ongelmiin. Nykyään on onneksi internet apuna: ei
muuta kuin Googleen hakusanoja ja siitä sitten hakutuloksia
selailemaan. Olipa ongelmasi mikä tahansa niin et varmasti ole ainoa,
joka siihen on törmännyt. Joku muukin on joskus taistellut saman
ongelman kanssa ja kirjoittanut siitä todennäköisesti nettiin jotain
ja usein vielä kuvien kanssa.
Hyvä pitää mielessä että kun Googlella jotain haet niin
ensimmäiset hakutulokset eivät suinkaan aina ole niitä parhaita
artikkeleita, joten kannattaa selata hakutuloksia useamman sivun verran.
Google näkyvyyden parantaminen eli hakukoneoptimointi on nippu
toimenpiteitä, joilla parannetaan sivujen näkymistä. Ja ne sivut,
joilla hakukoneoptimointi on tehty parhaiten, näkyvät hakutulosten
alkupäässä. Mutta ei Google aina ymmärrä sitä, mikä on auton
rassaajan kannalta paras hakutulos ja mikä vähän huonompi.
Sen vuoksi kannattaakin selailla hakutuloksia aina useamman sivun
verran, sieltä voi löytyä huomattavasti parempia artikkeleita kuin
ensimmäiseltä sivulta. Monien yksityishenkilöiden projektit ovat
mielenkiintoista luettavaa, mutta ne harvemmin löytyvät Googlen
hakutulosten ensimmäiseltä sivulta. Siellä ensimmäisellä sivulla
ovat ne, joiden SEO (Search
engine optimization eli hakukoneoptimointi) on parhaiten toteutettu.
Ja tuohan ei tosiaan tarkoita sitä, että ne olisivat auton rassaajan
kannalta niitä parhaita sivuja. Eihän satunnainen v8:n tuunaaja ehdi
tuollaiseen paneutumaan, se on jo suuri saavutus, että saa jotain
tuotoksia projektistaan nettiin.

|
|